Trung Hoa – Phong Nha

85 km
Tänään oli kansallispuiston lävistys. Aamiaiseksi pho-keittoa. Taas. Ei ollut muutakaan. Ajelin tietä jota olin jo eilen kulkenut kunnes puoli kilometriä edettyäni pisteestä jossa eilen käännyin tuli yhtäkkiä pieni kylä jossa oli kuin olikin majapaikka. Mistä näistä voi tietää?! Ei kait mistäkään. Ajo oli tasaista ja polvi tuntui olevan ok kunnossa. Sitten pääsin kansallispuiston rajalle ja alkoi hemmetinmoinen nousu. 10% ylämäkeä varmaan viisi kilsaa. Harmitti etten ylhäällö sumun seasta nähnyt mitään. Sitten samantien rullailu alas. Fantastiset maisemat.

image
Alamäki

40 km kuljettuani käännyin kohti Paradise Cavea. Täällä paikalliset oli yllättävän tylyjä. Johtuen varmaankin turismista. Lapset huuteli stop stop, money money ja näytti kouraansa. Kehoitin tekemään työtä rahan eteen kun en nyt muutakaan siihen hätään keksinyt.

image
Aika pieni prosentti maisemista näin kuvien perusteella välittyy

Luolaan oli hieman pidempi matka kuin olin arvellut sillä se ei ollutkaan päätien varrella vaan vaati pari pientä mutta pirullista nousua. Lopulta pääsin mestoille josta piti vielä käppäillä kilometri tasaista ja 500 m nousua. Mutta kyllä kannatti! Aivan fantastinen paikka. Sanoinkuvaamattoman upea. Erikoisimpia paikkoja jossa missään oon ikinä ollu.

image
Tippuseinät toi mieleen urut
image
Alien-henkistä matskua
image
Luolan massiivista kokoa on vaikea esittää pienellä kuvalla

Luola oli jotain 500metriä pitkä ja siellä meni helposti tunti ihmetellessä luontoäidin jollakin tapaa omituista mielenmaisemaa. Olen äimistynyt.

Phong Nhan kylään olisi päässyt samaa reittiä takaisin tai sitten jatkamalla eteenpäin ja ottamalla pienempi tie. Päädyin jälkimmäiseen koska kuka nyt haluaa palata samaa tietä takaisin. Mua odottikin sympaattinen pikkutie viidakon läpi

image
Kyllähän tätä ajelee 20km!

Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti sillä eteen tuli tuskallisen kova nousu. Olin kattonut ettei reitillä pitäisi sellaisia olla mutta en näköjään tarpeeksi tarkkaan.

image
Nousu oli samaa luokkaa kuin aamuinen. Ehkä jopa pahempi!
image
Lopulta kuitenkin taas nauratti kun laskettelin lopun matkaa iisisti kylään.
image
"Nää on mun tiet!"
image
Olihan siellä porttikin.

Ekaa kertaa moneen päivään pääsin keskustelemaan oikeasti jonkun kanssa kun saavuin perille. Israelilaisen pariskunnan kanssa vaihdettiin matkakertomuksia ja kovasti jaksoivat ihmetellä pyöräilyäni. Onhan tää aika erilainen loma. Näkee eritavalla. Muut reissaajat näkee paljon nähtävyyksiä ja kaupunkeja ja ihmisiä. Mä nään ehkä vähän kokonaisvaltaisemmin pinnan alta seutuja ja paikallisia tunnelmia. Huomenna kohti Huea, 200km matkaa eli eiköhän kahdessa päivässä mee. Ehkä tästä vielä nappaamaan yksi olut.

image
Löytynyt: paikallinen powersnäcki, sis inkiväärisokeria ja pähkinöitä

2 kommenttia artikkeliin ”Trung Hoa – Phong Nha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s